Harrastaminen

Hannin myötä olen tutustunut koiraharrastukseen ja jäänyt sille tielle.

Fiksu Piskini oli agilitykaverina mitä mainioin, vaikka alkutaipaleella se tykkäsikin mielummin kävellä radat läpi ja juosta vasta sitten, kun oltiin menossa kotia kohti harkkojen jälkeen. Kyllähän me kisoihin asti ajauduimme useammin kuin vain kerran, vaikka vannoinkin, että käymme vain yksissä kilpailuissa kokeilemassa.

Hannin kanssa on tullut tesmattua vähän sitä sun tätä.
Olemme käyneet katsastamassa niin koiratanssi-, flyball-, toko- kuin jälkiharkatkin. Ainoa, joka todella on kiinnostanut on ollut agility.

Tällä hetkellä treenaamme epäsäännöllisen säännöllisesti BH-kokeen liikkeitä. Ehkä mekin joskus vielä ennätämme kokeeseen asti. Tai sitten emme ;)