Minkälainen on Hannibal?

Hanni on ensimmäinen koirani ja harrastuskaverini. Sen kanssa tuli tehtyä varmasti kaikki oppikirjavirheet, mutta hyvä siitä silti tuli. Tottelevainen ja yhteiskuntakelpoinen.

Luonteensa puolesta Hanni on kaikkea muuta kuin lupsakka keskiverto phalene, joka ottaa avosylin vastaan ihmisen kuin ihmisen. Alusta asti kävi nimittäin selväksi, että Hanni ei pidä vieraista ihmisistä, etenkään lapsista. Useampi vuosi menikin kieltävästi "saako sitä silittää" -kyselyihin vastatessa. Ihmisten tuntui olevan todella hankala käsittää, että pieni ja söpö koira ei ehkä olekaan sellainen kiltti lelukoira kuin miltä näyttää.

Hanni on ennemmin kova kuin pehmeä. Se ei ole pienistä kolhuista moksiskaan ja uusiin paikkoihinkin kävellään häntä pystyssä mamman mukana. Ilotulitukset tai muutkaan äänet eivät ole saaneet Hannia edes korvaansa lotkauttamaan.

Hanni on myös tuoksukoira. Ollessaan oikein hyvällä tuulella sen erittämä myskinen tuoksu voimistuu. Se haju on ihana ja voimakkaimmillaan se on niskassa, korvien takana. Monesti lenkillä kohdattavat koirat ovat huomattavan kiinnostuneita Hannista ja luulemmekin sen johtuvan juuri tuoksuominaisuudesta. Tämän voisi sanoa olevan Hannin epäonni, sillä se itse ei voisi olla vähempää kiinnostunut muista koirista.

Nuoruusvuosinaan Hanni oli haka karkaamaan. Se lähti heti, kun silmä vältti ja tilaisuus salli. Karkureissut suuntautuivat onneksi aina samoihin paikkoihin (tyttöystävien luokse), niin tiesimme mistä hakea sitä kotiin. Kiinniotto olikin aina sitten se haasteellisin osa, sillä kun Hanni hoksasi noutajan tulleen, se vain vilkaisi olkansa yli ja lähti aika haipakkaa pakoon. Luoksekutsut kaikuivat kuuroille korville.

Näin vanhemmiten Hanni on rauhoittunut -tai kesyyntynyt, kuten isäni sanoo. Siitä on tullut paljon suopeampi vieraita ihmisiä kohtaan ja karkailu on jäänyt jo vuosia sitten pois. Aistitkin ovat heikentyneet etenkin kuulon osalta. Ennen niin valpas jokaiseen rasahdukseen reagoiva vahti ei tätä nykyä kuule läheskään aina edes ovikelloa. Näkökin on selkeästi heikentynyt.

Dementian oireita on ollut havaittavissa jo jonkin aikaa. Hanni saattaa muunmuassa yhtäkkiä yrittää vanhasta muistista väärästä ovesta sisään. Aamupalan se vaatii täsmällisesti aamuseitsemän aikoihin kesäajan mukaisesti. Talvella siis Hanni odottaa saavansa aamiaisen kuuden aikoihin.

Mitäs me harrastettaisiin?

Alun alkaen Hanni otettiin vain seuralaiseksi ja lenkkikaveriksi. Kuitenkin sen ollessa melkein 6-vuotias lähdin kaverini innostamana mukaan agilityn alkeiskurssille. Muistan sanoneeni, että käymme korkeintaan yksissä kisoissa ja lopetamme sen jälkeen. Yhdet kisat tulivat ja menivät ja pian huomasin ilmoittautuneeni kahteen muuhun kisaan. Kun me sitten noiden kolmen kisan jälkeen löysimme itsemme mini2-luokasta, olin koukussa.

Agilityn ohella innostuin jossain vaiheessa tokosta. Hanni oli nopea oppimaan ja sitä oli kiva opettaa. Kaipasin uusia haasteita ja pian olimmekin tokon alkeiskurssilla. Siinä vaiheessa, kun palkkausta alettiin vähentämään ja lisäämään kestoa, sanoi Hanni sopimuksensa irti. En kertakaikkiaan osannut pitää sitä motivoituneena pitkiä aikoja ilman namia. Toko siis jossain määrin jäi tämän takia. Lajin jättämiseen vaikutti myös oma tympääntymiseni. Kuinka olisin voinut vakuuttaa koiran siitä, että toko on huippukivaa, kun en ollut siitä itsekään niin varma?

Paljon myöhemmin innostuimme treenaamaan vielä bh-kokeenkin kuvioita ja vakaana aikomuksena oli käydä suorittamassa bh-koe. Pahaksi onneksemme Hanni alkoi noihin aikoihin oireilla ontumalla ja kaikki tekeminen jäi tauolle. Onnutun talven jälkeen saimme diagnoosiksi nivelrikon oikeassa etujalassa. Ontuminen tuli kausittain ja en viitsinyt ilmoittaa meitä bh-kokeeseen, sillä enhän mitenkään olisi voinut tietää, jos Hannille olisi juuri kokeen paikkeille osunut huonompi kausi ja olisimme joutuneet perumaan kokeen.

Nivelrikon ja uuden treenikaverin (Elvis) myötä Hanni jäi vähitellen eläkkeelle. Jatkoimme erilaisten temppujen treenaamista tämänkin jälkeen ja Hanni käy edelleenkin aina toisinaan agilityradalla pitämässä hauskaa. Kontaktiesteitä emme suorita enää ollenkaan ja esteidenkin rimat ovat lähes maantasalla, mutta pääasia, että on kivaa ja koira nauttii!

Agilityn, tokon ja bh-kuvioiden lisäksi Hannin kanssa tuli kokeiltua koiratanssi, flyball ja jäljestys.

Talviturkki naulaan kesän ajaksi

Hanni on muuten ollut ikänsä terve koira, mutta kahdeksannen ikävuoden jälkeen alkoi keväällä tai alkukesästä iho oireilla ikävän ihottuman kera. Nahka alkoi hilseillä ja lopulta punottaa sekä märkiä. Alkuun betadine kylvetykset tepsivät loistavasti. Muutaman kesän jälkeen vaiva alkoi käydä sitkeämmäksi. Ihottuma tuli aina takapäähän, lonkkien ja selän päälle. Lopulta tuli se kesä, kun betadine oli yhtä tyhjän kanssa, eikä antibioottikuurikaan tuntunut tehoavan. Ihottuma vain levisi ja turkkia jouduttiin ajamaan yhä laajenevalta alueelta pois.

Ihottuma oli ilmeisen kivulias, sillä Hanni liikkui hyvin vähän ja silloinkin nopeutetuin liikkein. Vinkui ja oli muutenkin tuskaisen oloinen. Lopulta, kun vaivasta päästiin sillä erää ehdotti eläinlääkäri, että ajaisimme seuraavana keväänä turkin pois kokonaan heti, kun vain säät sen sallisivat.

Niin tehtiin ja kas! Ihottuma hävisi täysin! Silloin päätimme, että Hanni saa luopua turkistaan jatkossa joka kesä. Eihän sitä enää perhoseksi tunnista ilman silkkistä turkkia, mutta mitäs tuosta. Hanni suorastaan riemastuu ja tuntuu nuortuvan vuosia, kun turkki ajetaan pois. Kaljuna mennään siis jatkossakin!

Myöhemmin satuin lukemaan, että hotspot saattaa joskus kroonistua ja lopulta sen saattaa laukaista jopa ötökän purema. Hanni ei koskaan ole ollut mikään uimarikoira ja tämän hyvin hotspotin kaltaisen ihottuman alkuperä jäi siis pimentoon.